VIDEOTUOTANTO
Video on kustannustehokas ja mieleenpainuva tapa tavoittaa asiakkaat kaikkialla.
Tiesitkö, että video optimoituu Googlessa 50 kertaa paremmin pelkkään tekstisisältöön verrattuna? Video myös yksinkertaistaa pitkänkin sanoman hauskalla ja vaikuttavalla tavalla. Hyvä näkyvyys onnistuu tehokkaan levityksen kautta.
Laajan tai hankalan asian esittäminen onnistuu parhaiten videon avulla. Ammattitason kuvauskalusto ja osaavat tekijämme auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi netissä, messuilla ja asiakastapaamisissa. Sinä tunnet asiakkaasi, me tiedämme miten heidät tavoittaa parhaiten liikkuvan kuvan avulla.
Millaista videota saisi olla?
Videosta on moneen eri formaattiin. Suunnittelemme ja teemme todeksi kaikki yritysvideot messuvideoista tuotantovideoihin. Tai miksi et tilaisi meiltä presentaatiovideota tärkeää asiakastapaamistasi varten? Kauttamme saat myös tapahtuma- ja livetaltioinnit sekä mainosvideot. Nykypäivän tekniikka mahdollistaa yrityksesi aikaansaannosten ja toiminnan esittelyn vaikuttavalla tavalla verkkosivuilla tai kokouksissa.
Miten homma toimii?
Suunnittelemme käsikirjoitukset ja toteutukset aina yhdessä asiakkaidemme kanssa. Toteutustapoja on monia ja me autamme sinua löytämään tarkoituksiisi parhaiten sopivan formaatin. Pelkkä orastava idea riittää, me jalostamme siitä toimivan kokonaisuuden. Teemme kuvausmatkoja ympäri Suomea. Ammattitason kuvauskalustomme kattaa teräväpiirtokameroiden (HD) lisäksi valaistukseen, äänittämiseen ja valokuvien ottamiseen tarvittavat välineet.
Jälkituotantopalvelut
Yritykseltämme löytyvät kaikki videonkäsittelyyn tarvittavat ohjelmistot: Adobe Premiere, Final cut Pro, Motion, After Effects, sekä kuvankäsittelyohjelmat. Kuvausten loputtua jälkikäsittelemme materiaalin ja lisäämme siihen tarvittavat vektorigrafiikat, animaatiot ja äänet. Lopuksi paketoimme videon eri formaatteihin, jotta voit jakaa sitä eteenpäin mahdollisimman monessa eri paikassa (nettisivut, YouTube, sosiaalinen media, sähköposti, muistitikku jne.).
Toteutamme 2D-animaatioita ja Motion grafiikkaa. Animaatioihin kannattaa turvautua, jos esitettävälle asialle ei löydy todellista vastinetta kuvattavaksi tai sanoma halutaan viedä perille hauskalla tavalla. Infografiikka välittää tietoa ja viihdyttää katsojaa. Jos animaatiokaan ei riitä kertomaan viestiä eteenpäin, loihdimme tarvittaessa pystyyn vaikka kokonaiset lavasteet.